tiistai 16. tammikuuta 2018

Day 11

Tänään tunnit alkoivatkin jo yhdeksältä normaalin puoli kymmenen sijaan. Hieman hätä tuli aamiaispöydässä puoli yhdeksän aikaan, kun luokkakaveri laittoi viestiä, että onhan kaikki huomioineet tuntien aiemman alkamisajan. Ei kuitenkaan myöhästytty kuin viisi minuuttia, eikä opettajakaan ollut vielä paikalla. Kielen opiskeluun käytettiin tänään vain pari tuntia, jonka jälkeen lähdettiin Eestin kansallismuseoon.


Siellä oli paljon mielenkiintoisia näyttelyitä, joista valitettavasti en ehtinyt käydä läpi kaikkia haluamiani. Sinne on siis päästävä uudelleen. Opastettu kierros oli aivan loistava ja oppaalla oli omakohtaisia aiheeseen liittyviä tarinoita.

Eniten odottamani näyttelyt liittyivät vaatteisiin, joita löytyi sekä erittäin vanhoista malleista aivan tuoreisiin.







Sain myös paljon ideoita kirjoneulemalleihin näyttelyistä löytyneistä perinteisistä, vanhoista kirjoneulemalleista. Harmillisesti tosiaan aika loppui kesken, kun piti lähteä hakemaan tunnuksia EMÜn järjestelmiin, jotta pääsisin katselemaan kevään lukkaria. Mutta toisella kertaa sitten lisää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti