perjantai 12. tammikuuta 2018

Day 7

Nyt alkaa tuntua jo opiskelijaelämältä :D Eilen oltiin koko porukalla pubissa istumassa iltaa ja tänään lähdettiin vielä kämppisten kanssa illalla parille ja pelailemaan biljardia. Ja siis kyllä, vaikka huomenna on lauantai, on koulupäivä.

Aamulla oltiin, ehkä hieman yllättäen, kaikki kuitenkin tunnilla. Viimeinen tunti tämän opettajan kanssa, ensi viikolla on sitten uudet kujeet uuden opettajan kanssa. Kielioppia on tullut täydeltä laidalta ja kyllähän tuolla sanavarastossa alkaa olemaan jo aika paljon perussanoja. Iltapäivällä katseltiin dokumentti Viron historiasta ja pysyttiin kaikki hereillä, vaikka loikoiltiin säkkituoleissa valot sammutettuina.

Hauskaa, että meillä on jo sisäpiirijuttuja, vaikka ollaan tunnettu vasta vajaa viikko. Porukka alkaa pikkuhiljaa hitsaantumaan yhteen ja veikkaan, että huominen saunareissu vie asiaa eteenpäin huomattavasti. Meillä on kyllä ihan älyttömän hyvä porukka, jos en vielä ollut maininnut tarpeeksi montaa kertaa.

Kokkailtiin taas tänään loistokämppisteni kanssa vähän jotain pientä iltapalaa ja todettiin, että tämähän voisi toimia hyvinkin sunnuntain brunssina. Mitäs siinä sitten, kutsuttiin koko porukka meille sunnuntaina päivällä syömään. Ehkä kuitenkin omat haarukat, lautaset ja muut välineet mukaan ja jos haluaa istumapaikan, myös oma penkki kannattaa kantaa mukana. Sen verran tiukassa on meillä kaikki tavarat täällä. Keittiössä on tarkkaan laskettu jokainen lautanen ja muki, ettei vaan ole yhtään ylimääräistä :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti